Värit ovat palaamassa Suomeen

Olen tehnyt mosaiikkitöitä yli 25 vuotta. Suomalaisen sisustuksen perusväriskaala muodostuu valkoisesta, harmaasta ja ripauksesta mustaa ja beigeä. Näistäkin väreistä voi toki tehdä kauniita teoksia, mutta koska itse pidän erityisen paljon vahvoista väreistä, iloitsen siitä, että värit ovat palaamassa suomalaiseen sisustukseen. Kotimaisen sisustustradition suokikkityylini on värikäs jugend, mutta teen mielelläni kaikentyylisiä ja niin esittäviä kuin abstraktejakin teoksia.

Jokainen tilaus on uniikki. Palveluksiini kuuluu sopivan kuvan luominen tai löytäminen yhteistyössä asiakkaan kanssa. Moni asiakas on pitkään harkinnut tilata värikkään mosaiikin tilaamista. Kannustan aina uskaltamaan eikä kukaan ole katunut. Vaikka kodin, ravintolan tai uima-altaan päävärit olisivatkin vaaleat, värikäs mosaiikki luo sisustukselle uniikin leiman. Luon sekä realistisia, että abstrakteja kuvia. Yleensä teen kuvan alusta loppuun asti itse, mutta toisinaan asiakas tuo kuva-aiheen mukanaan. Nautin yhtä paljon realistisen dieselveturin tekemisestä kuin impressionistisen Välimeren maiseman luomisesta. Suoritan myös vahingoittuneiden lasi- ja mosaiikkitöiden korjauksia. Sellainenkin työ on innostavaa ja taiteellisesti haastavaa.

Esimerkkitöitä yksityisasunnoista ja julkisista tiloista.

Uniikin kuvan luominen asiakkaan kanssa

Jokainen tilaus on uniikki. Palveluksiini kuuluu sopivan kuvan luominen tai löytäminen yhteistyössä asiakkaan kanssa. Moni asiakas on pitkään harkinnut värikkään mosaiikin tilaamista. Kannustan aina uskaltamaan eikä kukaan ole katunut. Vaikka kodin, ravintolan tai uima-altaan päävärit olisivatkin vaaleat, värikäs mosaiikki luo sisustukselle uniikin leiman. Luon sekä realistisia, että abstrakteja kuvia. Yleensä teen kuvan alusta loppuun asti itse, mutta toisinaan asiakas tuo kuva-aiheen mukanaan. Nautin yhtä paljon realistisen dieselveturin tekemisestä kuin impressionistisen Välimeren maiseman luomisesta. Suoritan myös vahingoittuneiden lasi- ja mosaiikkitöiden korjauksia. Sellainenkin työ on innostavaa ja taiteellisesti haastavaa.

Esimerkkitöitä asiakkaalle tehdyistä personoiduista aiheista.

Kokonaisen tilan sisustaminen – edullisesti

Minulta voi tilata pikkuriikkisen hain piristämään eteistä tai kokonaisen ariabialaistyylisen kylpyhuonetilan. Mitä harvemmista paloista mosaiikki tehdään, sen edullisempi se on. On erittäin antoisaa suunnitella kokonaisia tiloja asiakkaan kanssa. Halutessa opastan helpompien työvaiheiden tekemisessä. Näin voimme luoda tilan yhdessä ja asiakas saa myös oman ikuisen leimansa teokseen. Tunnen suurta iloa nähdessäni asiakkaan ilmeen kun unelmakylpyhuoneen viimeinen laatta on paikallaan.

Detaljikuvia laajemmista tiloista.

Mosaiikki on ikuinen vaikka asunto vaihtuisi

Mosaiikkityön ainutlaatuisuus on siinä, että teoksen väriloisto kestää ikuisesti. Antiikin mosaiikkiteokset näyttävät tänään samanlaisilta kuin parituhatta vuotta sitten. Minulta voit tilata persoonallisen teoksen, joka taatusti kestää sukupolvelta toiselle ja myös paikasta toiseen. Tarvittaessa teen teoksen ohuelle sementtilevylle, jonka voi irroittaa seinästä ja viedä mukanaan, mikäli asunto vaihtuu.